Aika:
31.01.2010 klo 19:00 Paikka:
Sibelius-Akatemia,
konserttisali
Pohjoinen Rautatiekatu 9
00100 Helsinki
Liput:
15 - 10€
Lippupiste p. 0600 900900 lippu.fi
Kaksi lauluyhtyettä, suomalainen MeNaiset ja mordvalainen Toorama
kohtasivat viisitoista vuotta sitten laulaen. Syntyi sointi, joka
kosketti, vavisutti ja vaivutti herkkään hurmioon. Tästä hetkestä
alkanut yhteistyö on vuosien varrella ollut moninaista. Toorama on
vieraillut useaan otteeseen esiintymässä Suomessa ja
MeNaiset ovat vierailleet kaksi kertaa Mordvassa. Ensimmäisen kerran
vuonna 1996, jolloin yhtyeet kiersivät yhdessä Mordvan kyliä,
tutustuivat kylissä elävään laulukulttuuriin ja esiintyivät
yhteiskonserteissa paikallisten perinneryhmien kanssa.
Yhteistä ohjelmistoa on harjoitettu aina yhtyeiden kohdatessa.
Ensimmäiset studioäänitykset tehtiin jo aivan yhteistyön alkumetreillä
ja ne julkaistiin levyllä Mastorava vuonna 2001. Yhteistyö sai uutta
pontta kun ryhmät kutsuttiin kesällä 2005 esiintymään yhdessä
Hollantiin. Hollannin konsertti oli menestys ja paikallinen
konserttitoimisto RASA järjesti yhtyeille mittavan kiertueen keväällä
2007. Samana kesänä konsertoitiin yhdessä myös Suomessa ja Venäjän
Karjalassa.
MeNaiset-yhtye on toiminut vuodesta 1993 suomalaisen ja
suomalais-ugrilaisten kansojen perinteisen laulukulttuurin esittäjänä
ja tutkijana. Yhtyeen jäsenet ovat perehtyneet eri kulttuurien
lauluihin, äänenkäyttötapoihin sekä esityskäytäntöihin
arkistoäänitteiden, -nuottien sekä vielä elävien perinteentaitajien
välityksellä. Konserteissa perinnelaulu yhdistyy moderneihin
sävellyksiin, sovituksiin sekä ihmisen ääntä monipuolisesti
hyödyntävään improvisaatioon.
Toorama on suomensukuisen mordvalaisen kansan perinnemusiikin
esittämisen edelläkävijä. Yhtyeen perustajajäsenet tallensivat ja
esittivät paikallista musiikkiperinnettä jo 1980-luvulla. Keräämäänsä
materiaalia yhtye kiersi esittämässä ympäri Venäjää ja lukuisilla
festivaaleilla Euroopassa. MeNaisten kanssa esiintyvän Tooraman
kokoonpano muodostuu pääosin yhtyeen alkuperäisjäsenistä.
Tammi-helmikuun vaihteessa 2010 yhtyeet konsertoivat Suomessa ja
Virossa uudella konserttikokonaisuudella, jonka pääasiallinen sisältö
on suomalais-ugrilaiset häälaulut ja -itkut.
MeNaiset: Toorama:
Eila Hartikainen
Juri Bojankin
Maari Kallberg
Gennadi Dulkin
Anneli Kont-Rahtola
Inessa
Dulkina
Sirkka Kosonen
Sergei Mineev
Anna-Kaisa Liedes
Vitali
Prokin
Outi Pulkkinen
Kokurin Vladimir
Muut konsertit:
2.2. klo 18.00 Akaan kirkko, Toijala
3.2. klo 19.00 Porvoo, Linnankosken lukio
4.2. klo 18.00 Estonia teatteri Kamarimusiikkisali, Tallinna
Lisäksi:
1.2. klo 18.00 Kaikille avoin mordvalaisen laulun Workshop, Keravalla
Sompion koulun tiilisalissa, Aleksis Kiven tie, kurssimaksu 20€
Lisätiedot: Sirkka Kosonen puh: 0400 563 323