Anastasia Lapsuin ja Markku
Lehmuskallion elokuva
MAAN MUISTI
Ohjaus: Anastaria Lapsui ja Markku Lehmuskallio
Tuotanto: Giron Filmi Oy
Yleisradion
dokumenttiprojektin
esittely elokuvasta:
"Jokainen
meistä
elää omaa arkipäiväänsä aamusta iltaan, viikosta kuukauteen ja
kuukaudesta vuoteen, koko elämänsä ajan. Me olemme sidottuja arkeemme
ja omaan kulttuuriimme. Valitsemamme johtajat tekevät hyviä ja huonoja
päätöksiä hyväksemme. Ihminen aistii arkipäivässään vain oman elämänsä
ja siihen läheisesti liittyvät asiat. Me elämme ajassa, tässä ja nyt.
Tämä maa on ollut ennen meitä jään peittämä lakeus, siten jää on
sulanut ja pajastanut maan. Jäästä vapautuneelle maalle on muuttanut
ihmisiä ja he ovat ryhtyneet elämään täällä omaa arkipäiväänsä, omine
iloineen ja suruineen. Maan vallanneet ihmiset ovat elättäneet
lapsensa, vanhuksensa ja itsensä metsästämällä ja kalastamalla. Maahan
on vaeltanut uusia ihmisryhmiä. He ovat riidelleet hyvistä
saalistuspaikoista aikaisemmin maahan saapuneiden kanssa. On vuodatettu
verta ja sitten sovittu. On solmittu avioliittoja
vierasheimoisten kanssa ja opittu uusia asioita. Maata asuttava väestö
on lisääntynyt ja erilähtöiset ihmisryhmät ovat sekoittuneet keskenään.
Maata on ryhdytty viljelemään ja maan mineraaleja on opittu
hyödyntämään. On valjastettu koskia ja rakennettu teollisuuslaitoksia.
Kaikki ennen meitä tätä maata asuttaneet ihmiset ovat jättäneet jotain
itsestään meihin, nyt tätä maata asuviin, samoin maa muistaa heidät.
Kaikki me olemme ennen meitä eläneiden sukupolvien siitos, sekä
ulkoisesti että sisäisesti. Esi-isät ja äidit elävät meissä, muuten
meitä ei olisi olemassa. Ihmiset ovat myös jättäneet itsestään merkin
maahan, mekin jätämme. Pystymmekö me lukemaan esi-isiemme jättämiä
merkkejä? Mikä on ollut kaiken aherruksen ja vaivan tarkoitus?
Maan muisti elokuva tarkastelee maatamme jääkaudesta tähän päivään
asti. Tarkasteltavana aikajanana on pitkä ja maatamme käsittelevä
kirjoitettu historia, joka alkaa vasta varhaiselta keskiajalta. Kaikki
sitä ennen tapahtunut on luettavissa ihmisten jättämistä merkeistä,
rakennelmista ja haudoista. Arkeologit rapsuttavat maata ja löytävät
kaiken aikaa lisää merkkejä ja niiden myötä menneisyyden tulkinta
muuttuu koko ajan. Ei ole yhtä totuutta, oikeaa tulkintaa, sillä me
tarkastelemme esi-isiemme merkkejä oman kulttuurimme ja maailmankuvamme
kautta. Siihen me olemme sidottuja ja sokeita näkemään. Maan muisti
elokuva on tekijöittensä tulkinta kaikesta siitä mitä he ovat nähneet
ja tehneet ja ymmärtäneet.
Anastasia Lapsui on nenetsi ja paimentolaisperheen lapsi ja pakana.
Markku Lehmuskallio on satakuntalainen luterilaisen maailmankuvan
kasvatti."
Maan
muisti
- Yle.fi >
Elokuvasta lisää muualla:
DocPoint.info
>
Suomen
elokuvasäätiö
>