Kansanuskon päivän 2012 ohjelma pdf-tiedostona >

KANSANUSKON PÄIVÄ 22.11.2012


Pahasi parantahaman!

Tietäjät, shamaanit ja kansanparannus


Torstaina 22.11.2012 klo 9.30–17.15

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa,
Hallituskatu 1, Helsinki


Mitä eroa on shamaanilla ja tietäjällä?  Elääkö heidän perinteensä nykyajassa ja millainen on tämän päivän parantaja? Entä miksi karhun parantaviin voimiin on uskottu niin suomalaisessa metsässä kuin Lakota-intiaanien tasangoilla?


Sairaus- ja terveyskäsitykset sekä parannusmenetelmät vaihtelevat kulttuurista toiseen. Tautien alkuperää on selitetty monin tavoin – milloin sielun menetyksenä, noidan nuolen tai pahan silmän seurauksena, milloin taas suuttuneen metsän- tai vedenhaltian kostona. Urbaanissa maisemassa pahalla karmalla tai kosmisilla aalloilla uskotaan puolestaan olevan vaikutusta ihmisen sisäiseen energiaan.

Parantajiin liittyy paljon uskomuksia. Käytössä olevat parannusrituaalit heijastavat niihin uskovien ihmisten maailmankuvaa, suhdetta luontoon sekä tuonpuoleiseen ja tuovat esille erilaisia käsityksiä sielusta, ruumiista, apuhengistä ja haltioista.

Vuoden 2012 Kansanuskon päivänä esillä on kansanomaisia parannusmenetelmiä läheltä ja kaukaa. Eri alan tutkijat tarkastelevat Pohjois-Amerikan ja Siperian shamanistista perinnettä sekä Karjalan tietäjien loitsujen runomaailmaa. Kuulijat pääsevät tutustumaan myös maagiseen ajatteluun ja vaihtoehtohoitoihin nyky-yhteiskunnassa. Aamun esitelmät ovat suomenkielisiä, iltapäivän ohjelma on englanninkielinen.

Suomenkielinen aamuohjelma


9.30–10.15       Dos.Risto Pulkkinen, Helsingin yliopisto, uskontotiede
                       Kansanparantamisen filosofiaa

10.15–11.00     FT Ulla Piela, Itä-Suomen yliopisto, Kalevalaseura
                       Muuttuvat terveys- ja sairauskäsitykset kansanparannuksessa

11.00–11.15     Kahvitarjoilu

11.15–12.00     FM Outi Pohjanheimo, Helsingin yliopisto, uskontotiede
                       Maaginen ajattelu ja vaihtoehtohoidot

12.00–12.45     Fil. kand. Susanna Aarnio, Helsingin yliopisto, uskontotiede
                       Virtuaalinen sielunpalautus? Shamanismi, uusshamanismi ja                                      shamanistinen parantaminen nyky-Suomessa

12.45-13.00    SHAMU – Sibelius-Akatemian maisteriopiskelijashamaanit

13.00–14.00   Lounastauko


Afternoon section, programme in English



14.00–14.45    Professor Enrico Comba, University of Turin, Cultural Anthropology
                      Becoming animal to cure: therapeutic shamanic rituals in Native North                       America

14.45–15.30    PhD Frog, University of Helsinki, Folklore Studies
                      Incantations as Technology: The Tietäjä, Healing and Ideology

15.30-15.45    Coffee break

15.45–16.30    MA Vesa Matteo Piludu, University of Helsinki,
                      Study of Religions/Folklore Studies

                      An iron bear, I built! The bear in the tietäjä's healing spells

16.30–17.15   MA Tuomas Rounakari, Sibelius Academy, Folk Music Deparment
                     Concert and lecture: Shamanviolin


Tervetuloa oppimaan kansanparannuksen moninaisia perinteitä!

Seminaariin on VAPAA PÄÄSY ja se on avoin kaikille kiinnostuneille.

Tapahtuman järjestää Pohjoisen Etnografian seura yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Helsingin yliopiston kanssa.

Lisätietoja tapahtumasta:
Vesa Matteo Piludu
050 571 4479
vesa.piludu(at)helsinki.fi

Opiskelijat voivat saada opintopisteitä kirjoittamalla päiväkirjan tai esseen päivän luentojen pohjalta. Lisätietoja: Dos. Risto Pulkkinen, risto.pulkkinen(at)helsinki.fi ja Prof. Lotte Tarkka, lotte.tarkka(at)helsinki.fi